Matka Laatokan merellä, järveksihän rannikon entinen asukas sitä ei vahingossakaan sanonut, Sortavalasta Valamoon on vaihteleva ja monin tavoin mieleen painuva elämys. Sortavalan rannasta lähdetään leppoisan Läppäjärven, yli kohti itärannalla Riekkalansaaressa olevaa alueen vanhinta, ortodoksista nyt Valamon luostarin hallussa olevaa Miikkulan kirkkoa. Sen taustalla Sinilän vuoret kohoavat 80-90 metrin korkeuteen. Vastaavalla kohdalla järven länsirannalla näkyy Rauskun mäki, jonka pohjoispuolelle jää entisen Kymölän seminaarin alue. Matkan edettyä Läppäjärven eteläosaan näkyy kaupungin taustalla luoteessa 64 metriin nouseva Kuhavuori. Laivareitti seurailee väylän Riekkalansaaren länsirantoja siten, että vasemmalle jää Rantueen kylä ja oikealle ensin matala Tarhalansaari, sitten korkeampi Kukkassaari ja sen jälkeen vehmaat Lihkatsunsaaret, joiden taustalla olevan etelään pistävän niemen taakse jää entinen Kasinhännän vesilentoasema. Sen lentokonehallin voi nähdä salmen keskellä olevan Jänissaaren tienoilta. Jos ei joka puolella ympärillä kohoaisi korkeita mäkiä, oltaisiin kuin sisäisen Suomen vehmaimmilla järvillä. Rannoilla on taloja ja peltoja sekä laajoja kaislikoita. Mutta sitten länsirannalta itään ojentuvalla niemellä olevan Eliel Saarisen piirtämän Taruniemen huvilan jälkeen aukeaakin toinen maisema. Avomeri siintää 10 km:n päässä ja lähes vuonomaista Tenkasaarenselän ja Markatsimansalmen maisemaa hallitsevat korkeat mäet. Idässä kohoavat Riekkalansaaren 60-70 metriset Mustikkaniemen- ja Papinniemenmäet sekä Suuren Heposaaren 83 metrinen kalastajien maamerkkimäki Leso ja lännessä ensin Haavuksessa oleva Haukkariutta ja sitten Tamhangan mäki, molemmat 65 m korkeita.

Paistoipa aurinko idän tai lännen puolelta aina on näkyvillä valossa kylpevä taikka syvässä varjossa oleva merestä kymmeniä metrejä lähes kohtisuoraan kohoava kalliojyrkänne. Jos hyvin käy saattaa vuorten muuttohaukka tai merikotkakin näyttäytyä. Täällä ollaankin jo avomeren tuntumassa. Kun Rantueen – Lihkatsun alueella oli leutoa ja lauhaa, on täällä pitkälle kesään usein kovinkin viileää. Joko merituuli tuo kylmää ilmaa ulapalta taikka maatuuli vie lämmenneen pintaveden lahdistakin ja nostaa pintaan vielä heinäkuussakin vain 5-6 asteista vettä. Lehtipuut tulevat hiirenkorvalle viikon tai kaksikin myöhässä ja kallioiden lakia peittää valkeanharmaa poronjäkälikkö.

Aivan aavan meren tuntumassa keskellä Markatsimansalmea on Mustasaaren, Honkasaaren, Kotiluodon ja Iso-Viroluodon saarijono. Kotiluodosta vain runsaan kilometrin päässä itään meren syvyys on yli 220 m, joten korkeusero tämän ja Leson huipun välillä ylittää Kolin korkeuden. Viroluodon eteläkärjestä Valamoon on vielä runsaat 20 km. Salmen länsireunan eteläisimpänä olevalla Keljosaarella seisoo Valamon väylän majakka. Jos sää on suotuisa näkyy kaakossa Valamon saaristo. Sen itäisimmässä osassa erottuvat korkeimpina Lempisaari (Lembos) ja Pyhityssaari. Pääsaarten itäniemessä kohoavan Mustannenän jälkeen saarten keskellä erottuu pääkirkon kellotapuli sekä Nikolskin skiitan kirkko. Niistä länteen on saariston korkein kohta, 51 metrinen Ison skiitan mäki. Saaristo päättyy lännessä Johannes-Kastajan saareen, josta länteen Hanhipaaden majakan jälkeen noin 10 km:n päässä erottuu Mökerikkö. Laatokan syvin kohta, 223 m:n syvänne, on Mökerikön suunnassa muutama kilometri saaresta koilliseen. Koko aavan ulapan ajan maisema muuttuu ja viehättää. Valamon saaret tulevat selkeämmiksi ja pohjoisen Laatokan rantamaisema sulautuu tasaisemmaksi vaikkakin sen korkeimmat kohdat ja jyrkät muodot kertovat kauan menneisyydessä tapahtuneista maankuoren muutoksista.

Vaikkakin Valamo näyttäytyy erityisesti aamu- ja keskipäivän matkaajalle varjoisan tummana, avautuvat heti luostarinlahdelle tultaessa maisemat vehmaina. Väylän itäpuolelle jää ensin Nikolskin saari kirkkoineen ja kohta sen jälkeen pääluostarin lehtipuiden verhoaman rannan tuntumassa valkoinen työpajarakennus ja Pokrovan kappeli Pääkirkon kohdalla. Luostarinlahden länsirannan muodostaa Erakkosaari, jonka kukkuloiden taakse Kaikkien pyhien skiitta kätkeytyy.