Matkalle Valamoon
Laatokan pohjoisosan poikki kulkee Valamon ja siihen liittyvien lukuisten saarten muodostama saaristorivi idästä Mantsinsaaresta lähelle länsirannan Käkisalmea Heinäsenmaahan ja Vossinansaareen. Pohjoisen Laatokan hautalaskeuman synnyttyä tertiääriajalla saaririvin muodostama kiviaines tunkeutui esiin maankuoren
halkeamista ja on kallioperältään ympäristöstään poikkeavaa tuliperäistä diabaasia.
Se on useiden jääkausien kuluttamana ja muovaamana Laatokan-Karjalan omalaatuinen erikoisuus. Uloimmat matalat saaret ovat merellisiä, mannerjään hiomia, sileitä luotoja kun taas Valamon pääsaarilla, erityisesti niiden pohjois- ja luoteisreunoilla on jyrkkiä usein yli 20 metriä korkeita kohtisuoraan mereen syöksyviä kalliojyrkänteitä. Pääsaarten sisäosien kalliohuipuilla ja -tasanteilla kasvaa mahtavaa hongikkoa. Mäkien väliset laaksot ovat kosteita varjoisia ikikuusimetsiä ja ranta-alueiden notkelmat vihannoivia lehtomaisemia. Sisäsalmen lahdelmissa ja lammilla on suojaisia ulpukkarantoja.
Meri on syvimmillään suomalaisen merikortin mukaan 223 m Johannes Kastajan saaren ja Mökerikön välisen linjan puolivälissä, sen pohjoispuolella. Erityisesti Valamon itäpuolisten ulkosaarten tuntumassa tulee norppa tutustumaan alkukesän kulkijaan. Syvässä Laatokassa on monenlaista jalokalaa, lohta neljää ja siikaakin kolmea lajia. Entisaikojen peuran tilalle Valamoon on kotiutunut hirvi. Metso, joka ennen vuotta 1944 ei ollut kyennyt lentämään ulappain keskellä olevaan useita kymmeniä saaria käsittävään saaristoon, saattaa löytyä onnekkaan retkeilijän katsottavaksi metsien mäntykangasmailta.
Saarten ensimmäisistä asukkaista ei ole tietoa. Karjaa kasvattaneita karjalaisia lienee saarilla ollut jo 400 vuotta ennen Kristuksen syntymää ja monipuolista, jatkuvaa peltoviljelyä on saarilla harjoitettu ainakin 1000-luvulta alkaen. Luostarin perustajat tulivat maanviljelystä ja karjanhoitoa harjoittavien karjalaisten omimille saarille 1100- tai 1300-luvulla. Luostarin perimätiedon mukaan sen perustivat pyhittäjäisät Sergei ja Herman. Heidän maalliset jäännöksensä on haudattu pääkirkon alatemppeliin entiselle paikalle 1996 valmistetun uuden muistoarkun alle. Perustamisestaan alkaen luostarin toiminta on ollut lähes jatkuvaa. Pitkäaikaisin katkos tapahtui välillä 1617-1718, jolloin Ruotsissa ja siihen liitetyssä Karjalassakaan ei suvaittu luostareita. Talvisodan pommitusten seurauksena silloinen veljestö jätti luostarisaaret helmikuussa 1940. Luostaritoiminta oli pysähdyksissä lähes 50 vuotta neuvostovallan aikana. Uusi veljestö saapui saarille talvella 1989. Suurimmillaan veljestö on ollut 1900-luvun alkuvuosina, jolloin se apu-henkilöstöineen oli määrältään yli 1300. Vuonna 1939 iäkkääseen luostariveljestöön kuului noin 300 henkeä. Nyky-veljestössä on 2000- luvulla ollut runsaat 100 jäsentä.
Nykyinen tiilestä tehty rakennuskanta syntyi pääosin 1700- ja 1800-luvuilla, aiempien puurakennusten tuhouduttua aikanaan tulipalojen taikka ruotsalaisen sotajoukon polttamina. 1930-luvulla olleista puisista kirkkorakennuksista on jäljellä Johannes-Kastajan saaren sekä Getsemanen skiitan kirkot. Melkein kaikki muut puurakennukset on käytetty polttopuuksi tai muutoin tuhoutuneet. Valamon omasta savesta saarilla lujaksi poltetusta tiilestä tehdyt kirkot ja muut tiilirakennukset ovat säilyneet siellä, missä vesi ei ole päässyt katon läpi turmelemaan rakenteita taikka tiiliä ei ole otettu muuhun käyttöön. Viimeisen kymmen vuoden aikana käytännöllisesti katsoenkaikki korjauskepoiset rakennukset on kunnostettu tai kunnostutyö on käynnissä.
Liikkuminen saarilla on periaatteessa vapaata, mutta joissakin kohteissa käyntiin pitää saada lupa. Luvanvaraisia ovat kaikki luostarikäytössä olevat skiitat kuten Kaikkien pyhien skiitta ja Pyhän Nikolaoksen skiitta. Niissä vierailuihin tarvitaan luostarin johtajan lupa. Ilman lupaa voi käydä esimerkiksi Igumeenien hautausmaan, Uuden Jerusalemin, Getsemanen, Öljymäen sekä Igumeenien lampien ja Konevitsan skiitan. Karjahovin alueelle on hygieniamääräysten vuoksi pääsy kielletty.
Kirkoissa voi käydä jumalanpalvelusten aikana tai pyytämällä lupa tutustua kirkkoihin. Hyvä tapa edellyttää kirkollisten säännösten noudattamista kirkoissa käytäessä. Pääsääntönä on kirkkoja ja kirkollisia menoja kunnioittava käyttäytyminen sekä naisilla venäläisten ortodoksikirkkojen pukeutumistapa, mikä edellyttää selvästi polvien alapuolelle ulottuvan tumman hameen ja päässä huivin käyttöä. Hameita ja huiveja saa lainaksi Pääkirkon sisäpihaa valvovalta vartijalta. Maisemien, mitkä todella ovat näkemisen arvoisia, ihailemiseen Pääkirkon kellotapulista tarvitaan myös erityinen lupa.
Vierailijan on syytä välttää vesijohtoveden juomista keittämättömänä Valamon alueella. Avotulen polttaminen on kiellettyä kaikkialla Valamon saaristossa.
Lisätietoja Valamosta löytyy esimerkiksi kirjasta ”Valamo ja sen sanoma”.